Uusi kaupunginhallituksen puheenjohtaja innostui politiikasta jo nuorena. Matka nykyiselle paikalle on ollut vaiherikas ja elämänkokemusta hän on hakenut myös ulkomailta.
Kaupunginvaltuutettu Jasmin Granholm (sd.) nousi kesäkuussa Vaasan kaupunginhallituksen puheenjohtajaksi. Hän toteaa, että uusi pesti tuntuu vielä hieman epätodelliselta, mutta tehtävää hän on lähtenyt hoitamaan sitäkin innokkaammin.
Granholm sanoo, että politiikassa ei voi aina tietää kaikkea ja kaikkea ei tarvitse heti osata. Hän uskoo, että politiikassa yhteistyö kantaa aina eteenpäin. Kysyimme uudelta puheenjohtajalta hänen tarinaansa ja tunnelmia uudesta tehtävästä.
Uuden edessä
Uusi ja vastuullinen tehtävä innostaa Granholmia. Hän suhtautuu tehtävään luottavaisin mielin.
– Tuntuu todella hyvältä ja vastuulliselta. On innostunut ja odottavainen fiilis ja että pääsen sisään asiakokonaisuuksiin. Odotan, että pääsen käärimään hihat ja pääsee tekemään töitä.
Granholm luottaa siihen, että monet asiat oppii tekemällä ja kokemus opettaa. Hän luottaa siihen, että tietoa löytyy ympäriltä ja kysyvä ei tieltä eksy. Hän antaisi myös yhden ohjeen nuoremmalle itselleen.
– Kaikesta ei heti tarvitse tietää kaikkea, sen haluaisin sanoa nuoremmalle Jasminille. Olin epävarma aikaisemmin, kun en tiedä asioista tarpeeksi. Asiat oppii samalla, kun tekee.
Viime kaudella Granholm oli varavaltuutettu ja toimi kasvatus- ja opetuslautakunnan puheenjohtajana. Polku vaikuttajana on ollut pitkä, mutta siitä on jäänyt paljon eväitä matkan varrella.
Kaupunginhallituksen puheenjohtajana Granholm toimii oman työnsä ohessa. Hän kuitenkin haluaa panostaa myös työhönsä Pohjanmaan poliisilaitoksen viestinnässä.
– On hienoa, että olisi myös mahdollisuus myös tehdä tätä työtä myös osa-aikaisena kuukausipalkalla, mutta tämä on itselleni parempi ratkaisu.
Kiinnostus politiikkaan lähti esikuvista
Granholmin eteneminen uuteen tehtävään on monivaiheinen tarina. Ensimmäisiä yhteiskunnallisia keskustelujaan hän kävi isoisänsä kanssa, joka toimi Strömbergillä luottamusmiehenä. Myös puoluevalinta oli selvä alusta saakka.
– Poliittisen vaikuttamisen siemenen minuun istutti paappa, joka toimi aikoinaan Rompalla metallin luottamusmiehenä ja pienestä tytöstä asti sosiaalidemokraattiset arvot tulivat tutuksi ja koen ne edelleen omakseni, Granholm muistelee.
Granholm on kotoisin Vaasan Ristinummelta, josta on kotoisin myös moni muu vaasalainen SDP:n poliitikko. Puolueeseen Granholm liittyi jo vuonna 2003. Miapetra Kumpula-Natri (sd.) on Granholmille yksi politiikan esikuvista ja hän sai poliitikosta inspiraatiota vaikuttamiseen.
– Silloin vaasalainen poliitikko Miapetra Kumpula-Natri kävi puhumassa lukiolla. Hän puhui demokratiasta ja vaikuttamisesta ja jäin tapahtuman jälkeen keskustelemaan hänen kanssaan ja päätin liittyä puolueeseen.
Granholm ei ole käynyt läpi tyypillistä reittiä politiikkaan. Nuoriso- ja opiskelijajärjestöt jäivät nuoruudessa väliin, mutta ensimmäisiin vaaleihin hän lähti ehdolle jo vuonna 2012.
– Kun myöhemmin pyydettiin ehdolle, niin totesin, että miksipäs ei. Kokeilin sitä ja sillä tiellä ollaan!
Vuoden 2012 vaalien jälkeen hän sai Vaasa Opiston hallituksen puheenjohtajuuden.
– Se oli erittäin hyvä ja opettavainen matka vaikuttajana. Silloin oli loistava johtokunta ja rehtori Sannasirkku Autio vei asioita hyvin eteenpäin. Tehtävä antoi hyvän kasvun paikan poliittiselle vaikuttamiselle.
Politiikassa eteneminen vaatii usein kärsivällisyyttä ja moni käy läpi useat vaalit. Granholm kannustaa ihmisiä vaikuttamiseen ja hän sanoo, että ei ole maailmanloppu, jos ensimmäisellä kerralla ei vaaleissa onnista.
– Aina ei tarvitse mennä perinteistä reittiä vaikuttajana nuorisojärjestöjen tai nuorisovaltuuston kautta ja matalalla kynnyksellä voi lähteä mukaan. Se voi lähteä esimerkiksi siitä, että laittaa kysymyksen poliitikoille itseä mietityttävästä asiasta ja pyytää siihen vastausta.
Kansainvälisyys sydämen asiana
Lukion jälkeen Granholm muutti Yhdysvaltoihin, jossa hän oli au pairina Marylandin osavaltiossa.
Granholm vietti ulkomailla yhteensä viisi vuotta ja hän suoritti Englannissa, Kentin yliopistossa tutkinnon Amerikan historiasta. Hän seuraa Yhdysvaltojen politiikkaa edelleen.
– Kun ajattelee maailman isoja tapahtumia, niin Yhdysvalloilla on siinä todella suuri merkitys viimeisen 150 vuoden aikana. Se, että ymmärtää niitä taustoja ja tilanteita, auttaa myös hahmottamaan kuvaa maailmanpolitiikasta.
Yhdysvaltojen tilanne huolettaa Granholmia, mutta se ei ole vähentänyt hänen rakkauttaan maata kohtaan. Maa on hänen mielestään paljon muutakin kuin valtaapitävät.
– Vaikka Donald Trump ei ole millään tavalla hyvä presidentti Yhdysvalloille, niin rakkaus Yhdysvaltoja kohtaan ei ole hävinnyt. Se maa on niin paljon muutakin kuin valtaapitävät ja hallinto. 50 osavaltiota on kuin 50 pientä maata yhden valtion sisällä.
Yhdysvalloista hänellä rakkaat muistot ja maa antoi hyviä eväitä elämään.
– Tästä jäi käteen erilaisten kulttuurien tuntemus ja muiden huomioon ottaminen. Yhdysvalloissa asuin juutalaisperheessä, jossa juutalaisten eri juhlapyhät ja tavat tulivat tutuiksi.
Kiinnostus Yhdysvaltoihin on pysynyt vahvana myös ulkomaiden kokemuksen jälkeen. Granholm on ollut myös Vaasan Suomi-Amerikka Yhdistyksen aktiivi, jossa hän voinut pitää Amerikka-yhteyttään yllä. Kiinnostus Yhdysvaltoja kohtaa lähti jo lapsuuden kodista.
– Kun olin pieni, niin meillä oli pienenä Makuunin kanta-asiakaskortti. Meillä katsottiin todella paljon elokuvia ja olen kasvanut jenkkielokuvien parissa.
LUE MYÖS:
Uusi aluevaltuusto aloitti työnsä – Salovaara-Kero jatkaa aluehallituksen puheenjohtajana