Antti Lindtman: Vaasalla on vahvuuksia, joita ei muualta Suomesta löydy

SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtman vieraili lauantaina Vaasassa.

Puolueet näyttäytyvät äänestäjille ennen vaaleja. SDP esitteli teemojaan yleisölle lauantaina.

SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtman vieraili Vaasassa lauantaina 1. maaliskuuta. Lindtman puhui vaasalaisyleisölle torilla osana puolueen kunta- ja aluevaalikiertuetta.

Vaasalla on merkittävä rooli Suomessa ja globaalisti

– Halusin kiertueen alussa tulla nimenomaan tänne Pohjanmaalle ja Vaasaan, Lindtman sanoo.

Vaasa on Lindtmanille tuttu entuudestaan ja hän käy Vaasassa mielellään. Vaasalla on hänen mukaansa monia vahvuuksia myös valtakunnallisesti sekä globaalilla tasolla. Vaasalla on suuri rooli energiamurroksessa.

– Vaasalla on koko Euroopan mittakaavassa ja blobaalilla tasolla vahvuuksia, joita ei muilta löydy. Täällä panostetaan energiamurrokseen ja puhtaisiin teknologioihin, Lindtman toteaa.

Lindtmanin mukaan Suomessa tarvittaisiin lisää Vaasan kaltaista panostusta puhtaaseen teknologiaan.

– Näihin inivestointeihin tarvittaisiin lisää kaasua ja vauhtia koko Suomessa, Lindtman linjaa.

Kansainvälisellä politiikalla voi olla puoluejohtajan mukaan negatiivisia vaikutuksia tähän.

– Yhdysvaltain uuden hallinnon myötä ympäristönormit ovat riskissä höllentyä myös Euroopassa. Tämä olisi myrkkyä niille investoinneille puhtaissa teknologioissa, joita myös tällä alueella on tehty.

Puheenjohtajan mukaan uusia investointeja ja päätöksiä tarvitaan tulevaisuudessa enemmän.

– Tarvitaan sellaisia päätöksiä, että täällä tehtäville maailman luokan innovaatioille syntyy myös kunnon markkinat Euroopassa. Tähän toivon hallitukselta toimia, että näitä investointinäkymiä ei vietäisi pois.

Tilaisuudessa aiheiksi nousivat muun muassa sosiaali- ja terveyspalvelut sekä koulujen ryhmäkoot.

Koulutukseen ja soteen tulee panostaa

Lindtmanin mukaan hoitoon pitää päästä silloin, kun sitä tarvitsee. Apua tulee saada ajoissa.

– Sen varaan nojaa suomalaisten luottamus terveydenhuoltojärjestelmään.

Lindtman sanoo, että Pohjanmaalla on haluttu pitää kiinni tiukemmasta hoitotakuusta. Hänen mukaan alue haluaa lähettää viestin siitä, että tähän tulee panostaa.

Oppimiseen panostaminen on Lindtmanin mukaan yksi tärkeimmistä asioista kuntatasolla. Hän haluaa pitää koulujen ryhmäkoot kohtuullisina.

– Pidetään huoli siitä, että jokaisella on mahdollisuus oppia. Ihan lähtien heistä, jotka eivät apua tarvitse, mutta erityisesti heille, jotka sitä tarvitsevat.

 

Yleiskatsaus
Vaasa Pohjanmaa

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä, jotta voisimme tarjota kävijöille mahdollisimman hyvän käyttökokemuksen. Verkkoselaimeen tallentuvat evästeet tunnistavat palaavat kävijät ja heidän kielensä. Lisäksi evästeet antavat meille tärkeää tietoa mm. siitä, mitkä sivut kiinnostavat kävijöitä.

Välttämättömät evästeet

Välttämättömien evästeiden tulisi aina olla käytössä, jotta voimme tallentaa toiveesi kielestä ja evästeiden asetuksista.

Kolmansien osapuolien evästeet

Tämä sivusto käyttää Google Analyticsia kerätäkseen tietoa sivuston käytöstä, kuten kävijöiden määrästä ja suosituimmista sivuista. Pitämällä tämän evästeen käytössä autat meitä parantamaan sivustoa.