Kirjottaja
Erkki Ikkelä-Koski
Eläkkeellä oleva KOP:n konttorinjohtaja
Kristiinankaupunki
Suomalainen pankkisektori on kohdannut historiansa aikana kaksi merkittävää kriisiä, joista jälkimmäinen ajoittui 1990-luvulle. Edellinen oli noin kuusikymmentä vuotta aikaisemmin 1928–1931.
1990-luvun pankkikriisi oli uskomattoman syvä ja koko alan tulevaisuus oli vaakalaudalla. Yksi tärkeimmistä pankkikriisin syistä oli pankkitoiminnan säännöstelyn purkaminen 1980 luvun puolivälissä. Se johti voimakkaaseen luottojen kasvuun. Vuosien 1986 ja 1991 välillä kasvu oli 202 miljardia markkaa (37 miljardia euroa) eli 106 prosenttia.
Voidaan kysyä, mistä tällainen valtava rahamäärä tuli. Ensinnäkin oli kysymys siitä, että pankit voivat lainata rajattomasti rahaa ulkomailta. Se selittää ekspansion, joka ylitti monikertaisesti reaalikasvun.
Vuoteen 1986 saakka pankkien luottotappiot olivat olemattomat. Säännöstelyn purkamisen jälkeen tappiot alkoivat kasvaa, mutta vasta 1990-luvun alussa luottotappiot olivat niin suuret, että koko pankkiala alkoi horjua. Vuonna 1992 luottotappiot olivat kokonaista 22 miljardia markkaa (3,7 miljardia euroa).
Miten tällainen tilanne pääsi syntymään? Missä olivat ne, jotka vastasivat valvonnasta?
Suomen Pankki ei kyennyt estämään luottoekspansiota. Pankkitarkastusvirastolla ei ollut riittäviä resursseja voidakseen pysyä mukana pankkitoiminnan valtavassa muutoksessa.
Pankkiryhmien omat valvontajärjestelmät toimivat huonosti, eivätkä joissakin tapauksissa toimineet lainkaan.
Pankinjohtajilla oli keskeinen rooli pankkikriisissä. Eräillä pankinjohtajilla oli osuutensa tapahtuneeseen sillä luotonantopolitiikalla, jota he harjoittivat ”hulluina vuosina”. Moni pankinjohtaja osoitti ilmeistä lyhytjänteisyyttä toiminnassaan. Rahoittamalla tuottavien investointien sijaan kiinteistöjen ja osakkeiden kauppaa – ja vielä usein ulkomaisella
lainalla – he luulivat pääsevänsä parempiin tuloksiin.
Tulostavoitteet saavutettiin lähinnä voimakkaasti lisääntyneellä luotonannolla ja usein riskinalaisiin ja huonoihin kohteisiin. Suuria yritysluottoja myönnettiin ilman välttämättömiä ja riittäviä tutkimuksia ja valmisteluja. Monet pitivät luottotappioita
toisarvoisina ja ne johtivat siihen, ettei vakuusarvo vastannut lainamäärää.
Suurin osa luottotappioista tuli yrityssektorilta. Suuria luottotappioita kirjattiin rakennusalalla ja niin sanotun kasinotalouden rahoittamisessa. Mutta myös liikepankkien toiminta ulkomailla aiheutti merkittäviä tappioita.
Pankkikriisi sai aikaan voimakkaan fuusioaallon. Suomen Säästöpankki SSP perustettiin 21.9.1992. Kansallis-Osake-Pankki KOP otti 24.11.1992 hallintaansa STS-Pankki Oy:n. Jo 19.9.1991 noteerattiin pankkikriisin ensimmäiset merkittävät uhrit, kun Suomen Pankki otti hallintaansa Säästöpankkien Keskusosakepankin SKOP:n ja Tampellan.
Helmikuussa 1993 eduskunta päätti taata pankkitoiminnan kaikissa tilanteissa säilyttääkseen tallettajien luottamuksen ja pankkitoiminnan maineen sekä kotimaassa että ulkomailla.
Rauhattomuus pankkialalla kuitenkin jatkui. Lokakuussa 1993 myytiin Suomen Säästöpankin terveet osat Kansallispankille, Yhdyspankille, Postipankille ja osuuspankeille. Sairaat osat siirrettiin valtion omistamalle roskapankki Arsenalille.
Viimeisin, eikä vähemmän merkittävä rakennemuutos oli, kun Kansallis-Osake-Pankki ja Suomen Yhdyspankki Oy:n (SYP:n) emoyhtiö Unitas Oy helmikuussa 1995 ilmoittivat fuusiosta, joka toteutettiin samana vuonna. Fuusio tehtiin ilman valtion tukea. Uusi pankki sai nimekseen Merita Pankki Oy.
Kuinka pankkikriisistä selviydyttiin? Pankkien luotto- ja takaustappiot vähenivät merkittävästi. Samoin oli ongelmaluottojen ja järjestämättömien luottojen laita. Myös tulokset paranivat.
Pankkikriisin aiheuttama pankkituki oli valtavan suuri. Lopullinen lasku lienee 50 miljardia markkaa (8,4 miljardia euroa). Ilman tätä tukea ei pankkikriisistä olisi selviydytty.
Valtaosa tuesta, veronmaksajien rahoja, ohjattiin säästöpankeille. Voidaan tyynesti todeta, että pankkikriisistä tuli säästöpankkiryhmän kriisi ja tuho. Toivoa sopii, ettei meidän enää koskaan tarvitse kokea samanlaista katastrofia.